Olen ollut avomieheni kanssa pian 10vuotta yhdessä. Meillä on yksi lapsi. Mieheni on tehnyt jo muutaman vuoden reissuhommia, eli ollut viikot muualla töissä ja viikonloppuisin tullut kotiin. Kaikki tämä alkoi sopivasti ennen lapsemme syntymää. Vauva-aika oli rankkaa, kuten arvata saattaa. Palasin töihin, ja totesin ettei tämä ole sen arvoista. Joten minun päätöksestämme muutimme miehen perässä toiselle paikkakunnalle.
Meidän suhteemme on ollut aina tulta ja tappuraa, rakastamme täysillä ja riitelemme täysillä. Välillä on seesteisempiäkin ajanjaksoja.
Olemme nyt asuneet n. puoli vuotta toisella paikkakunnalla. Ja ongelmia on nyt alkanut näkyä. Riitamme kärjistyvät lähes poikkeuksetta isoksi erotaan-riidaksi, vaikka alunperin kysymys olisi vain hyvin arkisesta tiuskimisesta.
Olen kai hieman marttyyriperäinen tyyppi, jotenkin toivoisin huomiota ja kiitosta että muutimme hänen takiaan tänne. Kaipaan miestäni edelleen, vaikka näemme päivittäin.
Riitamme ovat todella kuluttavia. Viimeisin riitamme meni yliäyräiden. En muista mistä lähti, mutta sanottua tuli puolin ja toisin liikaa. Mies vei hänen maksamiaan tavaroita pois, esim. tvstä otti johdon ettei sitä voi enää käyttää kun hän ei ole kotona. Suutuin ja piilotin hänen papereitaan (koska en käytännössä ole mistään arvokkaasta maksanut, koska olen ollut joko koulussa tai äitiyslomalla, hän käyttää tätä aina minua vastaan riidoissamme. Minä taas käytän ettei häntä ole juurikaan näkynyt vauva-aikana, jota hän katuu) Mies huomasi tämän ja kuvitteli että olen tuhonnut ne. Sitten hän kuristi minua. Kauan. Ja koko ajan kyseli missä paperit on tai hän tappaa minut. Lapsemme nukkui koko ajan toisessa huoneessa. Itkin ja vannoin etten ikinä anna niitä hänelle.
Tilanne laukesi. Saimme sovittua laihan sovun muutaman päivän päästä. Vannotin ettei enää ikinä koske minuun sillä tavalla. Hän oli oikeasti pahoillaan.

Mutta silti rakastan häntä. Mutta minusta tuntuu että se ei enää vaan riitä. Voiko rakkaus olla näin kuluttavaa? Vai elämmekö nyt jotain vaikeaa hetkeä, jonka yli päästäksemme meidän tiettyjä asioita käytävä läpi ja kasvettava yhdessä.

Olen aina kuvitellut, että mieheni on minulle se oikea. Se suuri rakkaus. Se tunne kun tuntuu että koko elämä tuntuu vain valahtavan ohi sormien on.. jostain niin syvältä.